Mullistus tulee kylään

Tapaninpäivänä olin kyläilyreissulla, ja vastoin normaaleja tapojani tulin uutisten ääreen vasta illalla reissusta palattua. Ylimääräinen uutislähetys kummastutti minua. En kuitenkaan osannut huolestua: joulunvietosta rentona, hiukan uneliaana. Kun kuulin kauheasta katastrofista Aasiassa, ajattelin: kaikkea sitä lämpimissä maissa sattuu – ja vieläpä jouluna! Olin kiitollinen, että meillä ei sentään tällaisista asioista tarvitse huolestua. Olin, kuten myöhemmin kävi ilmi, ajattelematon ja suuresti väärässä.

Alussa tiedotusvälineetkin tuntuivat olevan jotakuinkin saman ajatuksen vallassa, ja vaikka suomalaisista hiukan huolestuttiin, lehdet rauhoittelivat: vain yksi suomalainen oli kuollut, ja nekin neljä suomalaista, jotka olivat kadoksissa, on nyt paikallistettu. Kenelläkään ei tuntunut käyvän mielessä, kuinka valtava määrä suomalaisia matkustaa vuosittain juuri näille alueille, aurinkorannoille ruskettumaan. Paikallisia tiedettiin jo silloin kuolleen tuhansia, ”luultavasti yli kymmenentuhatta” – mutta suomalaisia vain yksi? Mistäköhän ihmeestä oli peräisin näin kummallinen tieto? Onhan selvää, että kuka tahansa, joka raportoisi itse paikalta, näkisi jo omin silmin, että alle jääneiden kohtaloa ei kannata vähätellä, vaikka vasta yksi ihminen olisi löydetty. Mutta me suomalaiset, me emme helposti huolestu. Kukaan julkisuudessa ei miettinyt, kuultuaan näistä yhteensä viidestä suomalaisesta, missä ihmeessä ovat ne sadat muut suomalaiset, jotka sinne lähtivät.

On paljon kritisoitu suomalaisten viranomaisten toimia onnettomuuden jälkeen. Luultavasti suurin syytöksistä osa johtuu juuri järkytyksestä – eihän tuollaisessa tilanteessa mikään toiminta ole riittävän tehokasta, ei se ole mahdollista – mutta osa on ehkä saanut alkunsa tästä alun turtumuksesta. ”Eihän meille koskaan mitään satu”. Se on osin totta – suomalaiset ovat yleensä välttyneet suurimmilta onnettomuuksilta. Olemme järkevää, miltei jopa kyynistä kansaa, emmekä usko aivan mihin tahansa. Emme yleensä hakeudu vaarallisille seuduille, vaan pysyttelemme peruspalveluiden ja ns. ”sivistyksen” piirissä. Jos matkakohteissa huhutaan ongelmista, me lähdemme oitis muualle. Olemme rauhallisia ja varovaisia. Miksipä meille siis mitään sattuisi?

Luonto ei piittaa varovaisuudesta, vaan ”laskee jalkansa” juuri siihen kohtaan, mikä alla sattuu olemaan. Sellaiseen ei voi varautua, ei edes varovainen suomalainen. Nyt onkin hyvin vaikea sopeutua ajatukseen, että tällaista sattuu – meillekin. Tuosta noin vain. Ilman mitään kunnon syytä, juuri niin kuin se salama kirkkaalta taivaalta. Kerrotaan, että Thaimaassa aamu oli kaunis ja lämmin, täydellinen rantasää. Kukapa olisi voinut tietää?

Nyt haluamme löytää syyllisen. Oliko syy Suomen viranomaisten, jotka yllättyivät ja järkyttyivät ihan yhtä paljon kuin me muutkin? Oliko syy Aasiassa, jossa sanotaan viranomaisten tienneen järistyksestä, mutta jättäneen varoittamatta – jottei turismi kärsisi? (Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että turismi voisi kärsiä joukkokuolemasta.) Onko syy turistien, jotka eivät ymmärtäneet pelästyä tai pysyä kokonaan kotona? ”Kenen syy?!”, tivaavat suomalaiset.

Mutta syyllisiä ei ole. On vain sattuma, joka osui kipeästi koko maailmaan.