”Onnea sinulle!
Sinua on lähestytty sinisellä miehellä. Mikä tarkoittaa, että olet hyvä ystävä. Sinulla on onnea seuraavan 2 vuoden aikana, jos lähetät tämän 8 henkilölle tai useammalle ja jos saat sen takaisin, tiedät, että olet hyvä ystävä. Sinun täytyy lähettää tämä 5 minuutissa tai onnesi rikkoutuu. Jos tämä on lähetetty sinulle, tarkoittaa se, että olet hyvä ystävä.
(See attached file: pallero.jpg)”
Kuulostaako tutulta? Useimmat ovat lukeneet tämän tai jonkin vastaavan ystävyyttä ylistävän ryhmäviestin omasta sähköpostistaan, mukana kehotus lähettää edelleen mahdollisimman monelle.
Useimmat eivät kuitenkaan ole sisäistäneet, että myös nämä ns. ystävyyskirjeet ovat todellakin tyypillisiä ketjukirjeitä, ja voidaan myös määritellä spammiksi. Niin ystävällisiä tai suloisia kuin monet näistä ”olet ystäväni” -jutuista ehkä ovatkin, ne toimivat käytännössä samoin kuin muutkin ketjukirjeet: ne heikentävät palvelinten toimivuutta massapostituksilla, tukkivat sähköpostilaatikoita, lähettävät tietokoneviruksia eteenpäin ja levittävät ihmisten osoitteita roskapostittajille – joka taas edelleen lisää verkon kuormitusta ja harmia. Lisäksi ne ärsyttävät ihmisiä, jotka eivät haluaisi osallistua ketjukirjeisiin, vaikka ne olisikin lähetetty ystävällisin ajatuksin. On vaikeaa pyytää kohteliaasti ystävää lopettamaan tällaisten viestien lähettäminen.
Ystävyyskirjeet ovatkin ehkä helpoin tapa muistaa ystäviään, mutta eivät välttämättä kaikkein vilpittömin. Todella läheisiä ja tärkeitä ystävyyssuhteita pidetään yllä suoraan, omin sanoin, ei lähettelemällä valmiiksi kirjoitettuja kirjeitä ja jonkun muun tekemiä liitejuttuja. Tämä saa ketjukirjeen tuntumaan hiukan pinnalliselta ja teeskentelevältä, vaikka tarkoitus olisikin hyvä.
Minusta vaikuttaa myös sangen oudolta, että miltei jokaisessa näistä ”rakkaalle ystävälle” osoitetuissa kirjeissä käsketään tekemään jotakin: yleensä juuri spammaamaan kyseisellä ketjukirjeellä kaikkia muita ystäviään ja lähettämään sama vielä takaisinkin. Ja jollet näin tee, niin mitä tapahtuu: Et olekaan oikea ystävä? Saat sadan vuoden onnettomuuden? Olet paha ihminen? Höpö höpö! Eihän tämä ole mitään ystävän puhetta.
Nämä syyllistävät ja pelottelevat väitteet on alunperinkin suunniteltu manipuloimaan meitä vastaanottajia: ne on muotoiltu herättämään tunne, että meidän on ”ihan pakko” lähettää ketjukirje kaikille jotka tunnemme – joko silkasta taikauskosta tai lieventääksemme syyllisyyttä siitä, ettemme pidä yhteyttä tarpeeksi. Miksi muutoin lähettäisit ystävillesi kirjeen, jonka (jo kolmatta kertaa) saadessasi irvistit itsekin ärtymyksestä?
Ketjukirjeen alkuperäisen kirjoittajan todelliset motiivit ovatkin yleensä kaikkea muuta kuin ystävälliset: joko hyödyntavoittelu tai kiusanteko – tai molemmat. Se on ikävä kyllä joillekin ihmisille vain hauskaa peliä. Ja vaikka jokin ketjukirje olisikin alkanut vilpittömin mielin, siitä pian tulee jotain aivan muuta, kun se leviää.
Suurin osa näistä jutuista on jo kiertänyt maapallon useampaan kertaan monella kielellä, ja ovat jo vuosia vanhoja. Ne vain eivät lakkaa kiertämästä, vaikka suurin osa vastaanottajista on jo saanut samat jutut moneen kertaan. Ei ole mitään, mihin se päättyisi – internet on loputon kehä.
***
Matkan varrella ihmiset liittävät näihin kirjeisiin omia lisäyksiään ja kaikenlaisia liitteitä – myös sellaisia, joissa on ikävä yllätys mukana.
Monet ketjukirjeet, myös ystävyyskirjeet, sisältävät virusliitteitä. Jotkin näistä mukavan ja ystävällisen tuntuisista viesteistä onkin suunniteltu nimenomaan levittämään viruksia.
Kukapa epäilisi avata liitettä, jonka on saanut omalta ystävältään, iloisen jutun kera? Usein kuitenkin käy niin, että ystäväsikin on ajatellut samoin: hän on avannut huvittavan liitteen ja lähettänyt sen eteenpäin, ennen kuin huomaa epäilläkään virusta. Siinä vaiheessa kun virus tulee ilmi, sama kirje on jo ehtinyt kymmenien tai satojen ihmisten sähköpostiin. Eipä siinä turhaan kehoteta toimimaan ”välittömästi, tai muuten!” Ihmisellä kun on tapana noudattaa yllättävää käskyä ajattelematta asiaa – ennen kuin jälkeenpäin.
Melkein jokainen ystävyysketjukirjeen saaja pitää lähettäjää vilpittömänä ystävänään, vaikka moni ei ole esim. nettituttaviaan koskaan edes tavannut – saati että tuntisi heidät oikealla nimellä. Myös kiusantekijät ovat muodostaneet itselleen jatkuvasti vaihtuvan ”nettiystäväpiirin”, joiden kautta näitä juttuja voi lähetellä. Hekin vaikuttavat varmasti oikein mukavilta.
***
Jos kuitenkin pidät kaikenlaisista ystävyyskirjeistä ja haluat vastaanottaa ja lähettää niitä eteenpäin, ja tiedät aivan varmasti että ystäväsi pitävät niistä myös, voit yksinkertaisilla kikoilla välttää tuottamasta haittaa itsellesi ja muille saman viestiketjun ihmisille.
Mikäli saamassasi ketjukirjeessä on mukana tullut liitetiedosto, lataa se ennen avaamista koneellesi ja skannaa se virusohjelmalla (ellet voi skannata sitä suoraan viestistä).
Älä avaa mitään liitteitä tarkistamatta ensin, ellet ole aivan varma, että sen on viestiin liittänyt ystäväsi omista tiedostoistaan (esim. lomakuva), tai tiedät, että sen on tehnyt jokin ehdottoman luotettava tuttu taho. Tällöinkin skannaus olisi hyvä ajatus – ystäväsi ei välttämättä tiedä koneellaan olevasta viruksesta.
Jos liität ketjukirjeen mukana saamasi liitetiedoston omaan viestiisi, muista liite-etiketti:
Ensinnäkin, vältä liian suuria liitteitä, jollet tiedä ystäväsi sähköpostin tilarajaa. Useimmat ilmaissähköpostit (Hotmail, Yahoo, Netti.fi, Luukku) antavat käyttäjille ainoastaan 1-2 Megatavua palvelintilaa. Monet liitteet ovat kooltaan satoja kilotavuja, ja saattavat tukkia koko postilaatikon. Tällöin ystävällesi lähetetyt muut postit käännytetään takaisin eikä hän voi vastaanottaa postia ennen kuin liitteesi on poistettu. Tällöin hän ei luultavasti ainakaan iloitse yllätyksestäsi.
Toisekseen, mainitse liitteestä aina tekstikentässä joitakin tietoja, etenkin
– Kuka liitteen on tehnyt ja/tai liitteen alkuperä (jos et tiedä, kerro sekin)
– Mitä liite sisältää (esim. valokuva, kuva/ääniesitys, taulukko, piirustus)
– Liitteen tiedostonimi (esim. Kissani.jpg, Tarina.doc, Piirustus.gif)
– Millä ohjelmalla sen voi avata
Jollei ystävälläsi ole sopivaa ohjelmaa, hänen täytyy saada tietää mitä hän tarvitsee liitteen avaamiseen. Tietokone ei välttämättä tiedä automaattisesti, millä ohjelmalla jokin tiedosto pitäisi avata (ellei kyseessä ole esim. txt-tiedosto, jonka avaamiseen riittää mikä tahansa tekstiohjelma).
Liitteestä kertominen viestissä on aina tärkeää, jotta vastaanottaja tietää, että liite on todella sinun lähettämäsi, eikä esim. viruksen saastuttaman koneen automaattisesti kaikkiin osoitteisiin lähettämä virusliite. Jos viestissä lukee vain mitäänsanomaton otsikko ja/tai tervehdys (Hi! Great stuff! Hei taas! tms.) ja sisältönä on vain jokin liite, tai vaihtoehtoisesti ihan tavallisessa viestissä on selittämätön liite, jonka mukanaolo ei tunnu oikein liittyvän mihinkään kirjeen asiaan, on syytä epäillä, että se on automaattisesti lähetetty virus. Kannattaa testata muullakin kuin uskolla.
Liite ei ole ainoa asia mistä voi koitua harmia. Jokainen osoite, jonka lähetät ketjukirjeen mukana (mukaan lukien omasi), saattaa päätyä roskapostittajalle.
Lähettäessäsi ryhmäviestiä et voi tietää etkä vaikuttaa siihen, mihin se matkallaan päätyy – tai millaisena. Luotatko jokaisen ystäväsi jokaiseen tuttavaan – ja heidän jokaiseen tuttavaansa – ja heidän jokaiseen tuttavaansa – ja niin edelleen? Roskapostia kannattaa edes yrittää välttää, eikä siihen vaadita juurikaan vaivaa.
Ennen lähettämistä, tarkista viesti ja poista kirjoituskentästä kaikki siihen siirtyneet edellisten vastaanottajien (esim. sinä) osoitteet ja muut tiedot.
He eivät varmasti ole pyytäneet tulla liitetyksi tähän osoitejonoon, joten olisi hyvä, jos et lähettäisi heidän tietojaan eteenpäin. Tässä toimii vastavuoroisuuden laki: miten haluaisit kohdeltavan omia tietojasi?
Internetiä kiertävät jatkuvasti monet ketjukirjeet, joiden viestin mukana roikkuvat kymmenien, ellei satojen, edellisten vastaanottajien osoitteet, nimet, ehkä jopa työpaikatkin. Ne ovat oikea aarre, kun ne sattuvat päätymään roskapostittajalle, nyysseihin (uutisryhmiin) tai jollekin keskustelupalstalle.
Vältä lähettämästä ryhmäsähköposteja joiden jokainen vastaanottaja ei tunne toisiaan.
Jos kuitenkin haluat joskus lähettää postia useammalle ihmiselle samalla kertaa, voit suojella ihmisten sähköpostiosoitteita näin:
1. Laita Vastaanottaja–riville (engl. To:) poikkeuksellisesti oma osoitteesi. Tällä rivillä on oltava jokin osoite, muutoin viesti ei lähde. Saamasi kopion voit jälkeenpäin poistaa.
2. Kirjoita kaikkien vastaanottajien osoitteet normaalirivin sijasta Piilokopio–riville (engl. Bcc:).
[Huom. Ei siis Kopio-riville (Bc:).]
Kun ystäväsi saavat joukkoviestisi piilokopiona, se on muutoin samanlainen, mutta osoitekentässä näkyykin vain lähettäjän (sinun) osoite. Kaikkien muiden osoitteet pysyvät piilossa eivätkä leviä eteenpäin.
Jos koet tämän ”vaivan” turhaksi, mieti tätä: Oletko kysynyt ystäviltäsi, haluavatko he sinun luovuttavan heidän sähköpostiosoitteensa avoimesti kaikille tuttavillesi – niillekin joita he eivät itse edes tunne? Mitä luulet, venyykö ystävyys? Yhtä hyvin voisit kerätä heiltä kiitoksia osoittamalla kuinka asiallisesti käsittelet heidän yksityisiä tietojaan.
Lopuksi: Muista, että valitsemasi vastaanottajat eivät välttämättä poista sinun osoitettasi edelleen lähetettävästä viestistä.
Jos haluat lähettää ketjukirjeitä, mutta et halua oman osoitteesi päätyvän minne sattuu, muistuta viestissä heitä poistamaan sinun osoitteesi.
Tätä ei kannata pitää itsestäänselvyytenä – useimmat lähettäjät eivät poista edellisiä osoitteita, olivatpa ne ystävien tai kenen tahansa. Varmuutta ei ole vaikka pyytäisitkin.
Kun viesti on lähetetty, olet luovuttanut tietosi eteenpäin – kuinka pitkälle ne päätyvät, riippuu jokaisesta vastaanottajasta. Toivottavasti luotat heihin.
maanantaina, kesäkuuta 06, 2005
keskiviikkona, huhtikuuta 20, 2005
Hyvinvointivaltion huonovointiset lapset
Suomen Akatemian rahoittama tutkimus Eriarvoinen lapsuus: vertaileva tutkimus pohjoismaissa puhuu karua kieltään: suomalaiset lapset eivät voi hyvin, vaikka pärjäävätkin kansainvälisissä Pisa-vertailuissa. Tutkija Atte Oksanen kertoo Turun Sanomissa, että lasten ongelmiksi ovat muodostuneet masennus, huono itsetunto, aggressiivisuus ja kykenemättömyys sen hillintään, ja niin, mikäs muu kuin etäiset suhteet vanhempiin ja muihin vastuullisiin aikuisiin.
Rakkaus ja läheisyys ovat tunnetusti parhaita keinoja varmistaa lasten hyvinvointi ja terve kasvu tasapainoiseen aikuisuuteen, mutta vanhemmat ovat nykyään niin kiireisiä työelämän ja sosiaalisten vaatimusten kiristyvissä paineissa, että pakollisia kuvioita lukuun ottamatta monessa perheessä keskustelu lasten kanssa jää pinnalliselle tasolle. Sellaiset keskustelut kuin ”Oletko jo tehnyt läksyt?” ja ”Isäsi vie sinut harkkoihin huomenna, ole valmis ajoissa” eivät kerro vanhemmille mitään siitä, millaista lapsen oma yksityinen elämä mahtaa nykyään olla.
Yllätyksenä monelle vanhemmalle saattaa tulla, että lapsella todella on oma yksityinen elämänsä. Lapsikin viettää aikansa vuorovaikutuksessa ympäristöönsä, samaan ympäristöön missä aikuiset elävät: oman luokan ja koulun, kaveripiirin lisäksi lapsen maailmassa on vihamielisiä tuttavia ja kaikenlaisia aikuisia, myös tuntemattomia – vaikuttamaan, käännyttämään, loukkaamaan tai hyväksikäyttämään pyrkiviä ihmisiä. Mukana vaikuttamassa ovat mainostajat, media sekä muu yhteiskunta. Koko lapsuus kun ei kulu läksyjä tehdessä ja pihakeinussa istuessa, eivätkä kaikki lapsen tuntemat tai tapaamat ihmiset ole mukavia – vaikka kysyttäessä ”Mites päivä meni?” lapsi vastaakin automaattisesti ”Ihan hyvin”.
Pirjo Honkasalon palkittu dokumentti Melancholian 3 huonetta kertoo lasten karuista ja surullisista kohtaloista Venäjällä, Tshetsheniassa ja Ingusiassa, mutta kyllä meilläkin osataan. Eriarvoinen lapsuus -tutkimus kertoo, että suomalaislasten elämässä kiusaaminen on iso ongelma, isompi kuin useimmat aikuiset suostuvat myöntämään edes itselleen, ja aikuisten kiireillessä omissa menoissaan lapsi jää kaiken keskelle yksin. Suomalaiset 13-vuotiaat tytöt kärsivät tutkimuksessa masennusoireista eniten, ja jopa kolmannes heistä kuuluu riskiryhmään. Tyttökulttuurin yhä tiukemmat ja aikuismaisemmat ulkonäkövaatimukset, riittämättömyydestä seuraava itseinho ja koulun suorituspaineet vaativat veronsa. Samanikäisten poikien suurimpia ongelmia ovat hillitsemättömät aggressiot – ei lienekään yllättävää, että suurin osa koulukiusaajista on poikia. Väkivaltaisista pojista kasvaa väkivaltaisia miehiä, ja Suomi onkin sijoittunut korkealle kansainvälisissä miesten väkivaltaluvuissa.
Nyky-Suomessa lapset lopettavat leikkimisen varhain, ja viattomien huvien tilalle astuvat aikuisten maailman huvit: internet, mediat, raha, juominen, seksi, huumeet. Nuoret kokevat, ettei heihin luoteta eikä heistä välitetä, ja tämä tekee sääntöjen rikkomisesta yhä helpompaa. Tutkimus ei kerro, kuinka suuri osa kolmetoistavuotiaista on esimerkiksi harrastanut seksiä, mutta luulen, että totuus yllättäisi monet vanhemmat. Eivät lapset enää ole viattomia – yhteiskunta ja media on seksualisoitunut viime vuosikymmeninä rankasti, ja seksistä, sen harrastamisesta tai puutteesta on tullut yleinen puheenaihe nuorten keskuudessa – myös esiteini-ikäisten. MusicTV on nuorten kanava – oletteko viime aikoina vilkaisseet, mitä sieltä tulee? Musiikkivideoita, joissa on enemmän huippuunsa trimmattuja ja plastiikkakirurgilla paranneltuja vartaloita, paljasta pintaa ja seksuaalisesti värittyneitä kuvia kuin keskivertoaikuinen näkee koko televisionkatselupäivänään. On inhottavaa todeta kuulostavansa yksioikoiselta moralistilta, mutta olisi teeskentelyä kuvitella, että tämä ei luo lapsille ja nuorille suorituspaineita – niin ulkonäön kuin seksin harrastamisenkin suhteen. TV ei ole vastuullinen kasvattaja, eikä kasvattamista sille tulisi jättääkään.
Nykyään, hiukan niin kuin viktoriaanisella ajalla, lapsi käsitetään jälleen myyttisenä ”pienenä aikuisena” – hän ei enää saa olla leikkivä, ymmärtämätön, epäkypsä, naiivi lapsi, vaan hänen täytyy olla niin kuin vanhempiensa: kypsä ja vastuullinen, kykenevä tekemään moraalisia valintoja ja itsenäisiä päätöksiä elämänsä ja tulevaisuutensa suhteen. Yllätys yllätys: ei hän ole. Lapsesta ei voi tehdä aikuista käskemällä – vain kasvattaminen ja rakastaminen voi tehdä sen.
Suomalainen tutkimusaineisto on kerätty Tampereella keväällä 2002, kyselyyn vastanneet lapset olivat 1989-1994 syntyneitä.
LÄHTEET
Turun Sanomat, pääkirjoitus 10.4.2005
”Masennusoireet ovat lisääntyneet lamavuosien ikäluokassa – Atte Oksasen aliokirjoitus: Lasten ja nuorten hyvinvointiin huomiota”
Lapsuuden ja perheen tutkimuksen yksikkö PerLa
OECD Pisa
Kansainvälinen oppimistulosten arviointiohjelma
DocPoint
CinemaSF
Music Television
Rakkaus ja läheisyys ovat tunnetusti parhaita keinoja varmistaa lasten hyvinvointi ja terve kasvu tasapainoiseen aikuisuuteen, mutta vanhemmat ovat nykyään niin kiireisiä työelämän ja sosiaalisten vaatimusten kiristyvissä paineissa, että pakollisia kuvioita lukuun ottamatta monessa perheessä keskustelu lasten kanssa jää pinnalliselle tasolle. Sellaiset keskustelut kuin ”Oletko jo tehnyt läksyt?” ja ”Isäsi vie sinut harkkoihin huomenna, ole valmis ajoissa” eivät kerro vanhemmille mitään siitä, millaista lapsen oma yksityinen elämä mahtaa nykyään olla.
Yllätyksenä monelle vanhemmalle saattaa tulla, että lapsella todella on oma yksityinen elämänsä. Lapsikin viettää aikansa vuorovaikutuksessa ympäristöönsä, samaan ympäristöön missä aikuiset elävät: oman luokan ja koulun, kaveripiirin lisäksi lapsen maailmassa on vihamielisiä tuttavia ja kaikenlaisia aikuisia, myös tuntemattomia – vaikuttamaan, käännyttämään, loukkaamaan tai hyväksikäyttämään pyrkiviä ihmisiä. Mukana vaikuttamassa ovat mainostajat, media sekä muu yhteiskunta. Koko lapsuus kun ei kulu läksyjä tehdessä ja pihakeinussa istuessa, eivätkä kaikki lapsen tuntemat tai tapaamat ihmiset ole mukavia – vaikka kysyttäessä ”Mites päivä meni?” lapsi vastaakin automaattisesti ”Ihan hyvin”.
Pirjo Honkasalon palkittu dokumentti Melancholian 3 huonetta kertoo lasten karuista ja surullisista kohtaloista Venäjällä, Tshetsheniassa ja Ingusiassa, mutta kyllä meilläkin osataan. Eriarvoinen lapsuus -tutkimus kertoo, että suomalaislasten elämässä kiusaaminen on iso ongelma, isompi kuin useimmat aikuiset suostuvat myöntämään edes itselleen, ja aikuisten kiireillessä omissa menoissaan lapsi jää kaiken keskelle yksin. Suomalaiset 13-vuotiaat tytöt kärsivät tutkimuksessa masennusoireista eniten, ja jopa kolmannes heistä kuuluu riskiryhmään. Tyttökulttuurin yhä tiukemmat ja aikuismaisemmat ulkonäkövaatimukset, riittämättömyydestä seuraava itseinho ja koulun suorituspaineet vaativat veronsa. Samanikäisten poikien suurimpia ongelmia ovat hillitsemättömät aggressiot – ei lienekään yllättävää, että suurin osa koulukiusaajista on poikia. Väkivaltaisista pojista kasvaa väkivaltaisia miehiä, ja Suomi onkin sijoittunut korkealle kansainvälisissä miesten väkivaltaluvuissa.
Nyky-Suomessa lapset lopettavat leikkimisen varhain, ja viattomien huvien tilalle astuvat aikuisten maailman huvit: internet, mediat, raha, juominen, seksi, huumeet. Nuoret kokevat, ettei heihin luoteta eikä heistä välitetä, ja tämä tekee sääntöjen rikkomisesta yhä helpompaa. Tutkimus ei kerro, kuinka suuri osa kolmetoistavuotiaista on esimerkiksi harrastanut seksiä, mutta luulen, että totuus yllättäisi monet vanhemmat. Eivät lapset enää ole viattomia – yhteiskunta ja media on seksualisoitunut viime vuosikymmeninä rankasti, ja seksistä, sen harrastamisesta tai puutteesta on tullut yleinen puheenaihe nuorten keskuudessa – myös esiteini-ikäisten. MusicTV on nuorten kanava – oletteko viime aikoina vilkaisseet, mitä sieltä tulee? Musiikkivideoita, joissa on enemmän huippuunsa trimmattuja ja plastiikkakirurgilla paranneltuja vartaloita, paljasta pintaa ja seksuaalisesti värittyneitä kuvia kuin keskivertoaikuinen näkee koko televisionkatselupäivänään. On inhottavaa todeta kuulostavansa yksioikoiselta moralistilta, mutta olisi teeskentelyä kuvitella, että tämä ei luo lapsille ja nuorille suorituspaineita – niin ulkonäön kuin seksin harrastamisenkin suhteen. TV ei ole vastuullinen kasvattaja, eikä kasvattamista sille tulisi jättääkään.
Nykyään, hiukan niin kuin viktoriaanisella ajalla, lapsi käsitetään jälleen myyttisenä ”pienenä aikuisena” – hän ei enää saa olla leikkivä, ymmärtämätön, epäkypsä, naiivi lapsi, vaan hänen täytyy olla niin kuin vanhempiensa: kypsä ja vastuullinen, kykenevä tekemään moraalisia valintoja ja itsenäisiä päätöksiä elämänsä ja tulevaisuutensa suhteen. Yllätys yllätys: ei hän ole. Lapsesta ei voi tehdä aikuista käskemällä – vain kasvattaminen ja rakastaminen voi tehdä sen.
Suomalainen tutkimusaineisto on kerätty Tampereella keväällä 2002, kyselyyn vastanneet lapset olivat 1989-1994 syntyneitä.
LÄHTEET
Turun Sanomat, pääkirjoitus 10.4.2005
”Masennusoireet ovat lisääntyneet lamavuosien ikäluokassa – Atte Oksasen aliokirjoitus: Lasten ja nuorten hyvinvointiin huomiota”
Lapsuuden ja perheen tutkimuksen yksikkö PerLa
OECD Pisa
Kansainvälinen oppimistulosten arviointiohjelma
DocPoint
CinemaSF
Music Television
tiistaina, tammikuuta 04, 2005
Mullistus tulee kylään
Tapaninpäivänä olin kyläilyreissulla, ja vastoin normaaleja tapojani tulin uutisten ääreen vasta illalla reissusta palattua. Ylimääräinen uutislähetys kummastutti minua. En kuitenkaan osannut huolestua: joulunvietosta rentona, hiukan uneliaana. Kun kuulin kauheasta katastrofista Aasiassa, ajattelin: kaikkea sitä lämpimissä maissa sattuu – ja vieläpä jouluna! Olin kiitollinen, että meillä ei sentään tällaisista asioista tarvitse huolestua. Olin, kuten myöhemmin kävi ilmi, ajattelematon ja suuresti väärässä.
Alussa tiedotusvälineetkin tuntuivat olevan jotakuinkin saman ajatuksen vallassa, ja vaikka suomalaisista hiukan huolestuttiin, lehdet rauhoittelivat: vain yksi suomalainen oli kuollut, ja nekin neljä suomalaista, jotka olivat kadoksissa, on nyt paikallistettu. Kenelläkään ei tuntunut käyvän mielessä, kuinka valtava määrä suomalaisia matkustaa vuosittain juuri näille alueille, aurinkorannoille ruskettumaan. Paikallisia tiedettiin jo silloin kuolleen tuhansia, ”luultavasti yli kymmenentuhatta” – mutta suomalaisia vain yksi? Mistäköhän ihmeestä oli peräisin näin kummallinen tieto? Onhan selvää, että kuka tahansa, joka raportoisi itse paikalta, näkisi jo omin silmin, että alle jääneiden kohtaloa ei kannata vähätellä, vaikka vasta yksi ihminen olisi löydetty. Mutta me suomalaiset, me emme helposti huolestu. Kukaan julkisuudessa ei miettinyt, kuultuaan näistä yhteensä viidestä suomalaisesta, missä ihmeessä ovat ne sadat muut suomalaiset, jotka sinne lähtivät.
On paljon kritisoitu suomalaisten viranomaisten toimia onnettomuuden jälkeen. Luultavasti suurin syytöksistä osa johtuu juuri järkytyksestä – eihän tuollaisessa tilanteessa mikään toiminta ole riittävän tehokasta, ei se ole mahdollista – mutta osa on ehkä saanut alkunsa tästä alun turtumuksesta. ”Eihän meille koskaan mitään satu”. Se on osin totta – suomalaiset ovat yleensä välttyneet suurimmilta onnettomuuksilta. Olemme järkevää, miltei jopa kyynistä kansaa, emmekä usko aivan mihin tahansa. Emme yleensä hakeudu vaarallisille seuduille, vaan pysyttelemme peruspalveluiden ja ns. ”sivistyksen” piirissä. Jos matkakohteissa huhutaan ongelmista, me lähdemme oitis muualle. Olemme rauhallisia ja varovaisia. Miksipä meille siis mitään sattuisi?
Luonto ei piittaa varovaisuudesta, vaan ”laskee jalkansa” juuri siihen kohtaan, mikä alla sattuu olemaan. Sellaiseen ei voi varautua, ei edes varovainen suomalainen. Nyt onkin hyvin vaikea sopeutua ajatukseen, että tällaista sattuu – meillekin. Tuosta noin vain. Ilman mitään kunnon syytä, juuri niin kuin se salama kirkkaalta taivaalta. Kerrotaan, että Thaimaassa aamu oli kaunis ja lämmin, täydellinen rantasää. Kukapa olisi voinut tietää?
Nyt haluamme löytää syyllisen. Oliko syy Suomen viranomaisten, jotka yllättyivät ja järkyttyivät ihan yhtä paljon kuin me muutkin? Oliko syy Aasiassa, jossa sanotaan viranomaisten tienneen järistyksestä, mutta jättäneen varoittamatta – jottei turismi kärsisi? (Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että turismi voisi kärsiä joukkokuolemasta.) Onko syy turistien, jotka eivät ymmärtäneet pelästyä tai pysyä kokonaan kotona? ”Kenen syy?!”, tivaavat suomalaiset.
Mutta syyllisiä ei ole. On vain sattuma, joka osui kipeästi koko maailmaan.
Alussa tiedotusvälineetkin tuntuivat olevan jotakuinkin saman ajatuksen vallassa, ja vaikka suomalaisista hiukan huolestuttiin, lehdet rauhoittelivat: vain yksi suomalainen oli kuollut, ja nekin neljä suomalaista, jotka olivat kadoksissa, on nyt paikallistettu. Kenelläkään ei tuntunut käyvän mielessä, kuinka valtava määrä suomalaisia matkustaa vuosittain juuri näille alueille, aurinkorannoille ruskettumaan. Paikallisia tiedettiin jo silloin kuolleen tuhansia, ”luultavasti yli kymmenentuhatta” – mutta suomalaisia vain yksi? Mistäköhän ihmeestä oli peräisin näin kummallinen tieto? Onhan selvää, että kuka tahansa, joka raportoisi itse paikalta, näkisi jo omin silmin, että alle jääneiden kohtaloa ei kannata vähätellä, vaikka vasta yksi ihminen olisi löydetty. Mutta me suomalaiset, me emme helposti huolestu. Kukaan julkisuudessa ei miettinyt, kuultuaan näistä yhteensä viidestä suomalaisesta, missä ihmeessä ovat ne sadat muut suomalaiset, jotka sinne lähtivät.
On paljon kritisoitu suomalaisten viranomaisten toimia onnettomuuden jälkeen. Luultavasti suurin syytöksistä osa johtuu juuri järkytyksestä – eihän tuollaisessa tilanteessa mikään toiminta ole riittävän tehokasta, ei se ole mahdollista – mutta osa on ehkä saanut alkunsa tästä alun turtumuksesta. ”Eihän meille koskaan mitään satu”. Se on osin totta – suomalaiset ovat yleensä välttyneet suurimmilta onnettomuuksilta. Olemme järkevää, miltei jopa kyynistä kansaa, emmekä usko aivan mihin tahansa. Emme yleensä hakeudu vaarallisille seuduille, vaan pysyttelemme peruspalveluiden ja ns. ”sivistyksen” piirissä. Jos matkakohteissa huhutaan ongelmista, me lähdemme oitis muualle. Olemme rauhallisia ja varovaisia. Miksipä meille siis mitään sattuisi?
Luonto ei piittaa varovaisuudesta, vaan ”laskee jalkansa” juuri siihen kohtaan, mikä alla sattuu olemaan. Sellaiseen ei voi varautua, ei edes varovainen suomalainen. Nyt onkin hyvin vaikea sopeutua ajatukseen, että tällaista sattuu – meillekin. Tuosta noin vain. Ilman mitään kunnon syytä, juuri niin kuin se salama kirkkaalta taivaalta. Kerrotaan, että Thaimaassa aamu oli kaunis ja lämmin, täydellinen rantasää. Kukapa olisi voinut tietää?
Nyt haluamme löytää syyllisen. Oliko syy Suomen viranomaisten, jotka yllättyivät ja järkyttyivät ihan yhtä paljon kuin me muutkin? Oliko syy Aasiassa, jossa sanotaan viranomaisten tienneen järistyksestä, mutta jättäneen varoittamatta – jottei turismi kärsisi? (Kenellekään ei ilmeisesti tullut mieleen, että turismi voisi kärsiä joukkokuolemasta.) Onko syy turistien, jotka eivät ymmärtäneet pelästyä tai pysyä kokonaan kotona? ”Kenen syy?!”, tivaavat suomalaiset.
Mutta syyllisiä ei ole. On vain sattuma, joka osui kipeästi koko maailmaan.
sunnuntaina, tammikuuta 02, 2005
Näin Tehtiin Itsekehu
Jokaisesta elokuvasta tehdään nykyään Näin Tehtiin –dokumentti. Näissä ”dokumenteissa” näyttelijäkaarti, ohjaaja ja tuottajat kilvan kehuvat toisiaan ja elokuvaa, ja kertovat kuinka kontroversiaalista kaikki tässä pätkässä on ollut – kaikki alkaen alkuteksteistä on täysin uudenlaista elokuvaa, joka epäilemättä jää elokuvan historiaan killumaan yhtenä sen merkkiteoksista. Jokainen elokuvan näyttelijöistä on – toisten näyttelijöiden mukaan – huippu alallaan ja ehdottomasti haastatellun idoli jo vuosien takaa. ”On suuri kunnia päästä samaan elokuvaan sen-ja-sen kanssa, olen aina ihaillut häntä niin kovasti”. Ja kaikilla oli elokuvan kuvauksissa NIIN hauskaa yhdessä, että hilpeyttä on suorastaan vaikea hillitä haastattelussa – elokuvan teko tuntui kerrassaan lomalta kaiket päivät. ”Työkaverit ovat olleet aivan ihania, uusia parhaita ystäviäni. Mainitsinko, että tämä on haastavin ja hienoin elokuva, jonka olen tehnyt koko urallani tähän mennessä?” – Vain noin kymmenen kertaa.
Ja silti… itse elokuva harvoin jättää muistiin mitään varsinaisia jälkiä. Elokuva saattaa olla ihan kiva viihdepätkä, keskinkertaisine tehosteineen ja pikkukivoine juonineen. Se saattaa jopa olla aika hyvä, sisältää muutaman uuden ajatuksen ja mukavan rentoa näyttelijäntyötä tekijöiltä, jotka jo tietävät, mitä ovat tekemässä. Toisinaan se on kuitenkin karmean huono; näyttelijäntyö suoraan pikkukaupungin kouluteatterista, juoni täydellistä Hollywood -höttöä ja erikoistehosteet näpistetty elokuvasta Plan 9 From Outer Space. Mutta sitäkään ei arvaisi Näin Tehtiin –dokumentista, jossa kökkö näyttelijäntyö kuvataan ”hillityn luontevaksi”, puhki kulunut juoni ”erityisen ihastuttavaksi ja elinvoimaiseksi” ja hilpeät erikoistehosteet ”uraauurtavan pelkistetyiksi ja tyylikkäiksi”. PR-väki ei suinkaan suotta koostu myyntialan ammattilaisista.
Olen vakuuttunut siitä, että näyttelijäntyöhönkin tulee ajan mittaan jonkinlainen rutiini. Sitä menee kuvauspaikalle, tekee hommia, syö lounaan ja heittää muutaman vitsin ja loppupäivän kuvausten jälkeen painelee kotiin puolison luo. Heittäessään takkia naulaan sitä sitten huokaisee kumppanilleen: ”Terve, kulti! Oi vitsi, et muuten ikinä arvaa mitä se juntti Harrison kettuili mulle tänään. Meinasin nakata sitä suolaliuospussilla lättyyn siitä hyvästä, mutta Spielberg sano sit, että se on viimeinen, niin en sitte viittiny aiheuttaa viivytystä. Sitä paitsi se olis varmaan vetänyt mut oikeuteen tai jotain. Mä en enää IKINÄ viitti tehä töitä sen ääliön kanssa, voi juma. Se luulee olevansa niinku isompi tähti ku mä. Niljake. – Mitä ruokaa?”
Kaikki päivät vain eivät voi olla mahtavan ihania, oli työpaikka missä tahansa. Toisinaan jokainen on töissä hieman hajamielinen, hieman poissa rytmistä, väsynyt, vihainen tai muuten kurjana. Sattuu huonoja viikkoja, mutta homman täytyy edistyä. Karavaani kulkee, elokuva valmistuu. Kaikki elokuvat eivät ole niitä koko uran parhaita. Toiset ovat takuulla jopa sellaisia, joita ei itsekään pidä oikein minään muuna kuin liukuhihnatyönä – mutta hei: kevytmajoneesia on saatava leivän päälle ja Porscheen bensaa. Kotiapulainenkaan ei viitsi tehdä töitä pelkillä fanikuvilla, you know.
Tätä ei tietenkään voi suuri tähti Näin Tehtiin –dokumentissa sanoa. Elokuvan pitää olla laadukas edes joltakin katsantokantilta. Mutta missä ovat dokumenteista sellaiset kehut, joissa sanotaan: ”Elokuva on oikein mukavaa viihdettä, jota on kiva katsella lauantai-iltana elokuvissa oman kullan kanssa”? Sillekin on tilauksensa, eikä se ole mikään pieni tilaus. Olisi kiva tietää etukäteen, mitkä elokuvat ovat juuri tätä viatonta hupia, jota on mukavaa katsella, ja jonka jälkeen voi jatkaa elämää ilman suuria filosofisia pohdintoja. Silloin voisivat joukosta löytyä herkemmin myös ne potentiaaliset helmet, joissa todella yritetään tehdä elokuvan historiaa. Olisi paljon todennäköisempää, että katsoja löytää juuri sen, mitä etsiikin.
Oikein kohdistetulla markkinoinnilla voidaan voittaa paljon. Tyytyväinen asiakas tuo aina lisää rahaa kassaan - ja kaverit mukanaan.
Ja silti… itse elokuva harvoin jättää muistiin mitään varsinaisia jälkiä. Elokuva saattaa olla ihan kiva viihdepätkä, keskinkertaisine tehosteineen ja pikkukivoine juonineen. Se saattaa jopa olla aika hyvä, sisältää muutaman uuden ajatuksen ja mukavan rentoa näyttelijäntyötä tekijöiltä, jotka jo tietävät, mitä ovat tekemässä. Toisinaan se on kuitenkin karmean huono; näyttelijäntyö suoraan pikkukaupungin kouluteatterista, juoni täydellistä Hollywood -höttöä ja erikoistehosteet näpistetty elokuvasta Plan 9 From Outer Space. Mutta sitäkään ei arvaisi Näin Tehtiin –dokumentista, jossa kökkö näyttelijäntyö kuvataan ”hillityn luontevaksi”, puhki kulunut juoni ”erityisen ihastuttavaksi ja elinvoimaiseksi” ja hilpeät erikoistehosteet ”uraauurtavan pelkistetyiksi ja tyylikkäiksi”. PR-väki ei suinkaan suotta koostu myyntialan ammattilaisista.
Olen vakuuttunut siitä, että näyttelijäntyöhönkin tulee ajan mittaan jonkinlainen rutiini. Sitä menee kuvauspaikalle, tekee hommia, syö lounaan ja heittää muutaman vitsin ja loppupäivän kuvausten jälkeen painelee kotiin puolison luo. Heittäessään takkia naulaan sitä sitten huokaisee kumppanilleen: ”Terve, kulti! Oi vitsi, et muuten ikinä arvaa mitä se juntti Harrison kettuili mulle tänään. Meinasin nakata sitä suolaliuospussilla lättyyn siitä hyvästä, mutta Spielberg sano sit, että se on viimeinen, niin en sitte viittiny aiheuttaa viivytystä. Sitä paitsi se olis varmaan vetänyt mut oikeuteen tai jotain. Mä en enää IKINÄ viitti tehä töitä sen ääliön kanssa, voi juma. Se luulee olevansa niinku isompi tähti ku mä. Niljake. – Mitä ruokaa?”
Kaikki päivät vain eivät voi olla mahtavan ihania, oli työpaikka missä tahansa. Toisinaan jokainen on töissä hieman hajamielinen, hieman poissa rytmistä, väsynyt, vihainen tai muuten kurjana. Sattuu huonoja viikkoja, mutta homman täytyy edistyä. Karavaani kulkee, elokuva valmistuu. Kaikki elokuvat eivät ole niitä koko uran parhaita. Toiset ovat takuulla jopa sellaisia, joita ei itsekään pidä oikein minään muuna kuin liukuhihnatyönä – mutta hei: kevytmajoneesia on saatava leivän päälle ja Porscheen bensaa. Kotiapulainenkaan ei viitsi tehdä töitä pelkillä fanikuvilla, you know.
Tätä ei tietenkään voi suuri tähti Näin Tehtiin –dokumentissa sanoa. Elokuvan pitää olla laadukas edes joltakin katsantokantilta. Mutta missä ovat dokumenteista sellaiset kehut, joissa sanotaan: ”Elokuva on oikein mukavaa viihdettä, jota on kiva katsella lauantai-iltana elokuvissa oman kullan kanssa”? Sillekin on tilauksensa, eikä se ole mikään pieni tilaus. Olisi kiva tietää etukäteen, mitkä elokuvat ovat juuri tätä viatonta hupia, jota on mukavaa katsella, ja jonka jälkeen voi jatkaa elämää ilman suuria filosofisia pohdintoja. Silloin voisivat joukosta löytyä herkemmin myös ne potentiaaliset helmet, joissa todella yritetään tehdä elokuvan historiaa. Olisi paljon todennäköisempää, että katsoja löytää juuri sen, mitä etsiikin.
Oikein kohdistetulla markkinoinnilla voidaan voittaa paljon. Tyytyväinen asiakas tuo aina lisää rahaa kassaan - ja kaverit mukanaan.
perjantaina, syyskuuta 24, 2004
Suomalaiset ja sähköpostietiketti
Yhdysvalloissa CBS News uutisoi internetsivullaan vastikään kahdesta naisesta, jotka saivat potkut lähetettyään sähköpostivitsejä eteenpäin pankin työosoitteistaan. Yhtiön säännöissä henkilökohtaisten sähköpostiviestien lähettäminen oli kielletty, ja lain mukaan työnantaja saa rajoituksetta valvoa yrityksen omistamia sähköpostiosoitteita. Eivätkä he olleet ensimmäiset erotetut. Yhdysvalloissa jopa 60 % työnantajista valvoo alaistensa sähköposteja erilaisilla ohjelmilla, ja noudattavat usein tietynlaisia periaatteita niiden mukaan toimiessaan. Joskus työntekijät saavat potkut toimittuaan työaikana internetissä epäammattimaisesti tai yhtiön eettisiä periaatteita vastaan.
Lokakuussa Suomessa voimaan tuleva laki säätää mm. yksityisyyden suojasta työelämässä ja siitä, minkä periaatteiden mukaan työnantaja saa tarkkailla työntekijänsä työosoitteestaan lähettämää ja vastaanottamaa sähköpostia.
Mutta mitä sitten, kun posti on luettu, ja se sisältää materiaalia, jota työnantaja pitää eettisesti sopimattomana, ehkä jopa vastoin yhtiön luottamuksellisuuspolitiikkaa? Erotetaanko Suomessakin tulevaisuudessa vitsien lähettelijöitä?
Joissakin Suomen virastoissa liitetään jokaiseen lähtevään viestiin varoitus, jossa korostetaan, että viesti on tarkoitettu yksityiseen käyttöön lähettäjän ja vastaanottajan välillä, ja että jos viesti on kuitenkin luettavissa osoitteesta, jonne sitä ei alun perin lähetetty, asiasta pitäisi tehdä ilmoitus. Kuitenkin, olen itsekin saanut tällaisen kehotuksen sisältävän, tunnettua sähköpostihuijausta levittävän kiertokirjeen, jonka alkuperäinen lähettäjä on ollut minulle tuntematon työvoimatoimiston virkamies – työosoitteestaan.
Miten käy ammatillisen uskottavuuden, jos jonkin valtion tai kunnan virkamies lähettelee tunnettuja sähköpostihuijauksia virallisesta osoitteesta? Kuinka moni sortuu ilmiselväänkin huijaukseen, koska sitä markkinoi tai kehottaa jokin virallisesta tahosta lähetetty viesti? Suomalaiset uskovat auktoriteetteihinsa ja byrokraatteihinsa, mutta miten käy luotettavuuden, jos virallisia kanavia käytetään roskan levittämiseen?
Nytpä kysynkin: Onko ammattimaista lähettää pankista kiertokirjeitä, jotka päätyvät ties minne? Entä työministeriön ammattietiikka, salliiko se huijaukseen kehottamisen, vaikka sitten suhteellisen harmittomaankin? Mitä jos kunnan terapeutti lähettäisi sinulle ja kymmenelle muulle vitsin, jossa sattumalta vitsaillaan sellaisen ongelman kustannuksella, josta itsekin kärsit? Jos sosiaalityöntekijäsi olisi alkuperäisenä lähettäjänä saamassasi sähköpostivitsissä, jossa pilkataan köyhiä? Kaikilla ihmisillä, myös kunnan, valtion ja muiden virallisten työpaikkojen työntekijöillä on oikeus huumorintajuunsa ja inhimillisiin heikkouksiinsa – mutta miten niiden ilmaiseminen työkanavia pitkin sopii viraston tai yhtiön julkiseen profiiliin?
Toki useimmilla virastoilla on omat eettiset säädöksensä, joiden noudattamista heiltä myös odotetaan – ja jos ei varsinaisia sääntöjä olekaan, useimmilla on kuitenkin melko tervejärkinen käsitys siitä, mikä on ok ja mikä ei. Sähköpostinsa suhteen suomalaiset ovat kuitenkin nähtävästi vielä aloittelijoita: ei monellekaan tule mieleen, että kaverille lähetetty hauska juttu saattaa päätyä vaikka kuinka laajaan levitykseen. Rehellisesti: kuinka moni pyyhkii edellisten lähettäjien osoitteet ja nimet viestistä, jonka lähettää eteenpäin? Kuinka moni ajattelee, ettei sillä oikeasti ole mitään väliä, mitä juttuja ikiomasta työosoitteestaan lähettelee ja kenelle?
Kukaan ei estä hankkimasta ilmaista, henkilökohtaista sähköpostiosoitetta internetin monilta palveluntarjoajilta, ja lähettämästä vitsinsä sillä, vaikka sitten töistäkin. Silti useimmat eivät vaivaudu. Emme ole vielä huomanneet sitä, että sähköposti on yhtiön virallista postia asiakkaille siinä missä paperikirjeetkin, ja lähetettäessä kiertokirjeitä, ne eivät jää yksityisiksi viesteiksi. Kuka lähettäisi postitse eteenpäin yhtiönsä leimapaperille, oman nimensä ja virka-asemansa kera painetun kirjeen, jossa mainostetaan: ”lähetä yhdet alushousut edelliselle ja kirje eteenpäin, saat itse viidet tilalle”?
Lokakuussa Suomessa voimaan tuleva laki säätää mm. yksityisyyden suojasta työelämässä ja siitä, minkä periaatteiden mukaan työnantaja saa tarkkailla työntekijänsä työosoitteestaan lähettämää ja vastaanottamaa sähköpostia.
Mutta mitä sitten, kun posti on luettu, ja se sisältää materiaalia, jota työnantaja pitää eettisesti sopimattomana, ehkä jopa vastoin yhtiön luottamuksellisuuspolitiikkaa? Erotetaanko Suomessakin tulevaisuudessa vitsien lähettelijöitä?
Joissakin Suomen virastoissa liitetään jokaiseen lähtevään viestiin varoitus, jossa korostetaan, että viesti on tarkoitettu yksityiseen käyttöön lähettäjän ja vastaanottajan välillä, ja että jos viesti on kuitenkin luettavissa osoitteesta, jonne sitä ei alun perin lähetetty, asiasta pitäisi tehdä ilmoitus. Kuitenkin, olen itsekin saanut tällaisen kehotuksen sisältävän, tunnettua sähköpostihuijausta levittävän kiertokirjeen, jonka alkuperäinen lähettäjä on ollut minulle tuntematon työvoimatoimiston virkamies – työosoitteestaan.
Miten käy ammatillisen uskottavuuden, jos jonkin valtion tai kunnan virkamies lähettelee tunnettuja sähköpostihuijauksia virallisesta osoitteesta? Kuinka moni sortuu ilmiselväänkin huijaukseen, koska sitä markkinoi tai kehottaa jokin virallisesta tahosta lähetetty viesti? Suomalaiset uskovat auktoriteetteihinsa ja byrokraatteihinsa, mutta miten käy luotettavuuden, jos virallisia kanavia käytetään roskan levittämiseen?
Nytpä kysynkin: Onko ammattimaista lähettää pankista kiertokirjeitä, jotka päätyvät ties minne? Entä työministeriön ammattietiikka, salliiko se huijaukseen kehottamisen, vaikka sitten suhteellisen harmittomaankin? Mitä jos kunnan terapeutti lähettäisi sinulle ja kymmenelle muulle vitsin, jossa sattumalta vitsaillaan sellaisen ongelman kustannuksella, josta itsekin kärsit? Jos sosiaalityöntekijäsi olisi alkuperäisenä lähettäjänä saamassasi sähköpostivitsissä, jossa pilkataan köyhiä? Kaikilla ihmisillä, myös kunnan, valtion ja muiden virallisten työpaikkojen työntekijöillä on oikeus huumorintajuunsa ja inhimillisiin heikkouksiinsa – mutta miten niiden ilmaiseminen työkanavia pitkin sopii viraston tai yhtiön julkiseen profiiliin?
Toki useimmilla virastoilla on omat eettiset säädöksensä, joiden noudattamista heiltä myös odotetaan – ja jos ei varsinaisia sääntöjä olekaan, useimmilla on kuitenkin melko tervejärkinen käsitys siitä, mikä on ok ja mikä ei. Sähköpostinsa suhteen suomalaiset ovat kuitenkin nähtävästi vielä aloittelijoita: ei monellekaan tule mieleen, että kaverille lähetetty hauska juttu saattaa päätyä vaikka kuinka laajaan levitykseen. Rehellisesti: kuinka moni pyyhkii edellisten lähettäjien osoitteet ja nimet viestistä, jonka lähettää eteenpäin? Kuinka moni ajattelee, ettei sillä oikeasti ole mitään väliä, mitä juttuja ikiomasta työosoitteestaan lähettelee ja kenelle?
Kukaan ei estä hankkimasta ilmaista, henkilökohtaista sähköpostiosoitetta internetin monilta palveluntarjoajilta, ja lähettämästä vitsinsä sillä, vaikka sitten töistäkin. Silti useimmat eivät vaivaudu. Emme ole vielä huomanneet sitä, että sähköposti on yhtiön virallista postia asiakkaille siinä missä paperikirjeetkin, ja lähetettäessä kiertokirjeitä, ne eivät jää yksityisiksi viesteiksi. Kuka lähettäisi postitse eteenpäin yhtiönsä leimapaperille, oman nimensä ja virka-asemansa kera painetun kirjeen, jossa mainostetaan: ”lähetä yhdet alushousut edelliselle ja kirje eteenpäin, saat itse viidet tilalle”?
perjantaina, heinäkuuta 02, 2004
Spammi kiertää maapalloa
Jos olet joskus lähettänyt jonkin saamasi sähköpostiviestin eteenpäin useammalle kuin yhdelle ihmiselle, olet todennäköisesti levittänyt spammia eli roskapostia.
"Spammaus on saman viestin liiallista toistamista julkisilla foorumeilla tai saman viestin lähettämistä suurelle määrälle vastaanottajia, jotka eivät ole sitä erikseen pyytäneet. Se sekä ärsyttää lukijoita tavattomasti, että tuhlaa verkon resursseja. Spammaus voi jopa olla peruste Internet-yhteyden sulkemiseen."
– Tehokas tiedottaminen internetissä, Lars Wirzenius
Useimmat meistä ovat joskus saaneet sähköpostiinsa lievästi ärsyttävän, velvollisuudelta kuulostaneen pyynnön pelastaa joku, osallistua nimilistaan, boikotoida jotakin tai muuta sellaista, mikä yleensä edellyttää sitä, että lähetät kyseisen sähköpostin eteenpäin, mahdollisesti nimelläsi varustettuna. Joissakin tapauksissa tietyn määrän nimiä keräännyttyä lista pitää lähettää jonnekin. Kaikissa tapauksissa kehotetaan toimimaan ”heti” tai ”5 minuutin kuluessa”, jotta viestin saajalle ei jää aikaa harkita tai tarkistaa väitteiden todenperäisyyttä. Niille, jotka toimivat pyydetysti, luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kun taas niille, jotka eivät vaivaudu, manataan onnettomuutta, työpaikan menetystä ja kuolemaa. ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” ja ”karman laki” on pelin henki.
Luopukaamme hyvällä omallatunnolla näistä velvollisuuksista. Ne ovat huijauksia.
Mitkään suuryritykset, viralliset tahot tai hyväntekeväisyys- yms. järjestöt eivät koskaan käytä tavallisen sähköpostin edelleenlähetystä tiedottamiseen, uusien tuotteiden promootioon, hyväntekeväisyyteen, anomuksiin tai mihinkään muihin vastaaviin toimintoihin. Eivät koskaan.
Tällaisten huijausten tarkoituksena on ainoastaan tukkia ihmisten sähköposteja, vitsailla jonkun (yleensä jutun uskoneiden) kustannuksella, aiheuttaa kiusaa, kerätä ihmisten meiliosoitteita, tehdä vahinkoa virallisille nettisivustoille ja inhottavimmissa tapauksissa lähettää eteenpäin viruksia.
Tässä esimerkkejä muutamista yleisimmistä sumutuksista:
PELASTA SAIRAS LAPSI
Sähköpostin seuranta -uskoon perustuva huijaus, joka manipuloi vetoamalla sosiaaliseen omatuntoon ja kollektiiviseen syyllisyydentuntoon.
Alkuperäinen ”lapsi” oli nimeltään joko ”Jessica Mydek” tai ”Tamara Martin”. Kirje väittää, että jokaisesta edelleenlähetetystä kopiosta Amerikan syöpäsäätiö lahjoittaa 3-6 centtiä syöpätutkimukseen tai lapsen taudin hoitoon. Tarina on kiertänyt internetiä eri versioina, korostettuna mitä oudoimmilla taudinkuvilla, nimeten eri hyväntekeväisyysjärjestöjä, eri-ikäisiä (olemattomia) lapsia ja nuoria, eri summilla jne. Perustarina pysyy samana, korostettuna toisinaan aneluilla, toisinaan uhkauksilla pahasta karmasta.
Tarinalla on kuitenkin heikkoja kohtia, jotka paljastavat sen todellisen luonteen. Esimerkiksi sähköpostin seurantajärjestelmä, joka muka seuraa kuinka monille ihmisille sähköposti on lähetetty: sellaista ei ole olemassakaan. Yksittäisen sähköpostin jäljitys lähettäjältä toiselle ei ole nykytekniikalla mahdollista.
Monet eri sähköpostihuijaukset käyttävät tätä väitettyä ”seurantajärjestelmää” vakuutena uskottavuudesta, sillä siitä on ollut niin paljon puhetta, että ihmiset jo puolittain uskovat sellaisen olevan todella olemassa. Lisäksi ihmiset, jotka eivät muutenkaan tiedä tarkalleen, miten sähköposti toimii, kokevat helpoksi uskoa mitä uskomattomimpia väitteitä.
Amerikan syöpäsäätiö on juuri se järjestö, joka tekee syöpätutkimusta, ts. ei olisi paljonkaan järkeä lahjoittaa itselleen omia rahojaan.
Joissakin Suomea kiertävissä kirjeissä mainitaan Mannerheimin Lastensuojeluliitto ketjukirjeen alkup. "lähettäjänä". Tällä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Lisätietoa: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Jessica Mydekillä on ollut 6 kk elinaikaa jo tammikuusta 1997. Itse nimi, ”Jessica Mydek” on muuten rivo (engl.) sanaleikki – tämä varmasti huvittaa huijauksen kirjoittajaa eniten. Nimi ”Tamara Martin” viittaa oletettavasti sanoihin tomorrow morning. Myöhemmissä versioissa lähettäjänä on esiintynyt myös suorasukainen ”Greg Harduk”, joka rakastaa kaikkia lähettäjiä.
Jotkin versiot pyytävät lähettämään kopioita tai nimilistoja myös ”seurantaosoitteeseen”, mikä onkin tehokas keino saada paljon sähköpostiosoitteita myyntiin tai muihin epämääräisiin tarkoituksiin, kuten virus- ja roskapostin lähetykseen.
Jos viestissä alleviivataan väitettä ”Hei, tämä ei ole ketjukirje!” ja kuitenkin pyydetään lähettämään se eteenpäin mahdollisimman monelle ihmiselle – täytyykö sanoa erikseen? Se on ketjukirje.
JOTAKIN ILMAISEKSI
Bill Gates/Nokia/Nike/Disney/Gap/British Airways/tms. palkitsee tämän kiertokirjeen edelleenlähettäjät kaikenlaisella mukavalla käteisestä lenkkareihin ja ilmaisiin lentomatkoihin. Viimeksi kuulin saavani Tanskan Carlsbergiltä ilmaisen korin kaljaa –tarjous kaikille Pohjoismaille? Syynä esitetään yleensä ”seurantajärjestelmän” testausta, firman tunnetuksi tekemistä yms. epämääräistä. Ilmainen lounas on tässä pääajatus.
Kirjeen teho perustuu jälleen myyttiseen jäljitysohjelmaan, joka seuraa edelleenlähetettyä viestiä. Ohjelmaan, jota siis nykytekniikan keinoin ei ole olemassa. Ruotsinkielinen versio Carlsberg-huijauksesta pyytää lähettelemään osoitteet Michael Slottelle - jos siellä todella on tämän niminen kaveri töissä, en voi kuin pahoitella. Suomen käännöksessä ilmoittelu on unohdettu - ilmeisesti Carlsbergin markkinointiosaston arvauskykyyn luotetaan Suomessa.
Suurin osa näistä huijauksista ei myöskään ilmoita, miten tarkalleen ottaen palkinnot toimitetaan, kenelle ja millä keinoin. Ehkä ne lähetetään sähköpostitse?
SAAT VIDEOPÄTKÄN RUUDULLESI
”Jos lähetät tämän viestin niin-ja-niin monelle ihmiselle, tietyn ajan kuluttua saat ruudullesi hauskan videon. En tiedä miten se toimii, mutta SE TOIMII! Se on hauska, hienoin juttu jonka olen koskaan nähnyt!”
Jos tuntematon lähettäjä olisi jo nähnyt jutun, hänen ei kai enää tarvitsisi lähettää viestiä eteenpäin, vai mitä?
Minäkään en tiedä miten se toimii, sillä se ei toimi. Tällaistakaan tekniikkaa ei ole olemassa. Jekku tässä on se, että höynäytettävä ei huomaa mitään, ennen kuin on jo spammannut sillä kaikkia ystäviään.
TULE APUUN, ANJA
Bonsai kittens -nettisivulla kerrotaan, kuinka ihmiset voivat muokata pieniä suloisia kissanpentuja hirvittävillä myrkyillä ja kaameilla menetelmillä pullon muotoisiksi koriste-esineiksi, joka on muka suurta muotia jossakin, kuten New Yorkissa. Jopa lapsiperheiden kerrotaan harrastavan tätä hirviömäistä huvia.
Sivustoa vastustavan kiertokirjeen 500 allekirjoitetun nimen lista tulee lähettää salaperäiseen yksityiseen sähköpostiosoitteeseen – eivätkä kenelläkään soi hälytyskellot päässä?
Kiertokirjeessä esitetty nettisivu on todellisuudessa satiirinen vitsi, jonka menetelmät ovat käytännössä ei vain laittomia, vaan myös mahdottomia. Kriittinen tarkastelija voi myös ihmetellä sitä, että yhdenkään ns. ”valmiin tuotteen” kuvaa ei nettisivuilta löydy, vaikka sitä kehutaan mitä hienoimmaksi koriste-esineeksi. Kuvissa olevia kissoja ei ole todellisuudessa rääkätty tai käsitelty, minkä huomaa tarkasteltaessa niitä harvoja kuvia, joissa on todella kissa tai sen pää suuressa pullossa tms. lasiastiassa.
Kissoilla, etenkin pennuilla on luonnostaan voimakas uteliaisuus, joka saa ne yrittämään tunkeutua kaikenlaisiin koloihin; hellan taakse, käsilaukkuun, pieneen paperipussiin tai muuhun paikkaan, joka vaikuttaa miellyttävästi haasteelta tai hyvältä piilolta. Nettisivun tekijällä on varmasti ollut hauskaa kuvatessaan tällaista tilannetta - hän on saattanut jopa tuupata kissan pulloon hetkeksi - mutta kuten kuvasta näkyy, kissojen raajat ja muut ruumiinosat ovat aivan normaalisti muodostuneita, eikä kissoista lähde minkäänlaisia johtoja tai putkia, kuten ”menetelmässä” kuvataan.
Olkaa huoleti: kissat elävät todennäköisesti aivan normaalia kissanelämää hiekkalaatikkoineen ja Kitekat -ruokineen, vaikka niiden omistajilla saattaakin ajoittain olla hieman omituinen huumorintaju.
ELÄMÄNOHJEET Á LA ”DALAI LAMA”
Plussana Dalai Lama lupaa, että jos spammaat tällä kaikkia kavereitasi, elämäsi paranee huomattavasti – karman laki, nääs. Onni riippuu tarkemmin spammin määrästä: jos lähetät kirjeen yli 15 ihmiselle, saat kaiken, mistä olet koskaan unelmoinut. (Minä olen aina halunnut osata lentää – enkä nyt tarkoita, että lentokoneella. Pitäisikö lähettää varmuuden vuoksi kolmellekymmenelle?)
Dalai Lamalla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä kyseisten ohjeiden kanssa, vaikka ne olisivatkin ihan käyttökelpoisia. Juttu on lyhennelty versio aiemmasta ”Nepalilaisesta Tantratoteemi” -ketjukirjeestä, joka on suurin piirtein yhtä nepalilainen kuin minä. Tämä oletettavasti ikivanhoja viisauksia sisältävä nepalilainen elämänohjekokoelma kehottaa mm. soittamaan äidille ja katsomaan vähemmän televisiota.
Kaikki molempien ketjukirjeiden ohjeet perustuvat Jackson Brownin ja H. Jackson Brown Juniorin kirjaan ”Life’s Little Instruction Book”, joiden tekijänoikeuksia juttujen levittäminen rikkoo.
VÄÄRÄT VAROITUKSET
Mm. Budweiser Frogs -virusvaroitus on kiertänyt jo vuodesta 1999. Sellaista virusta ei ole olemassakaan.
Vaikka jotkut virusvaroitukset kertovat todellisista viruksista, kannattaa myös varoa näitä vitsijuttuja. Jos liitteenä on esim. ohjelma, joka väitetysti poistaa jonkin viruksen, joka koneessasi saattaa olla, on syytä deletoida viesti välittömästi – suuri osa näistä viruksista leviää juuri näiden muka-korjausliitteiden välityksellä. Toisin sanoen, et vain yritä korjata ongelmaa jota ei ole olemassakaan, vaan näin tehdessäsi asennat itse kyseisen ongelman koneellesi.
Kaikki virusvaroitukset kannattaa tarkistaa itse, ennen kuin lähettää niitä eteenpäin. Missään nimessä ei kannata poistaa mitään tiedostoja koneelta tällaisen kiertokirjeen kehotuksesta – kyseessä saattaa esim. olla käyttöjärjestelmälle elintärkeä osa, jonka poistaminen kaataa koko koneesi järjestelmän.
JOKU VARASTAA SALASANASI
- ”Jos Pikaviestisi vilkkuu, joku yrittää parhaillaan varastaa salasanasi.”
Muka-virallisen tahon vahvistama väite, toiminnosta joka on todellisuudessa täysin normaali eikä liity mitenkään hakkerointiin tai salasanasi turvallisuuteen.
OSOITTEESI SULJETAAN, JOLLET TODISTA OLEVASI AKTIIVINEN
”Jollet lähetä tätä viestiä niin-ja-niin monelle ihmiselle, Hotmail sulkee sähköpostisi käyttämättömänä” ja samansisältöiset huijaukset mm. Yahoosta.
Useimmat ilmaiset sähköpostitoimittajat asettavat aikarajan, jonka sisällä on kirjauduttava sähköpostiin, jotta se pysyisi aktiivisena. Sähköpostien edelleenlähetystä ei voida käyttää tähän tarkoitukseen eikä siinä olisi mitään järkeäkään.
Jotkut versiot on suunniteltu graafisesti ”aidon” näköisiksi Hotmail-logoa myöten, mutta kannattaa pitää mielessä, että myös huijarit voivat tehdä viestejä samalla tekniikalla kuin viralliset tahot. Myös logojen ja muiden kuvien kopioiminen netistä on äärimmäisen helppoa.
NO, MITÄ TÄSSÄ NYT PITÄISI TEHDÄ?
Eipä paljon mitään. Poista epäilyttävät viestit, vaikka ne tulisivat tutulta. Älä lähetä mitään kenellekään tarkistamatta faktoja, vaikka kirjeessä kehotettaisiin toimimaan välittömästi ”tai muuten”. Ole mieluummin laiska kuin höynäytetty – älä tee mitään jollei huvita.
Jos haluat osallistua, mene kirjeessä mainitun järjestön tai -yhtiön virallisille sivuille ja etsi tietoa kyseisestä viestistä. Useimmilla sivuilla varoitetaan jo etusivulla juuri näistä ketjukirjeistä. Jos et löydä tietoa, lähetä sähköpostia virallisen sivun palautteeseen ja kerro viestistä. He varmasti kertovat, pitävätkö väitteet paikkansa.
Jos haluat lähettää jotakin eteenpäin, poista viestistä kaikkien muiden ihmisten sähköpostiosoitteet, jotta ne eivät kulkeutuisi epämääräisiin tarkoituksiin. Et varmaankaan haluaisi löytää esim. omaa sähköpostiosoitettasi joltakin hämärältä pornosivulta? Näinkin on sattunut joillekin pahaa-aavistamattomille ”hyväntekeväisyys” - nimikeräykseen osallistuneille.
Älä usko mitään, mitä olet saanut tietää sähköpostitse edelleenlähetettynä. Et voi tietää kuka kiertokirjeen on alun perin kirjoittanut ja miksi. Minäkin voisin sanoa, että vastausosoitteeni on bill.gates@microsoft.com ja hihitellä ajatellessani, kuinka Bill saa taas tonneittain kyselyitä olemattomista lahjoista. Tai sitten voin sanoa, että nokianpaajohtaja@as.if.com on oikeasti minun, Nokian pääjohtajan osoite, jonne kannattaa lähettää luottokortin numero ja varmennustunnus, niin lähetän teille 100 € suoraan tilille. Todella uskottavaa? Kuitenkin moni on näin heppoisin perustein luovuttanut luottotietonsa viralliselta kuulostavaan osoitteeseen tai oikealta näyttävälle nettisivulle.
Sähköpostien edelleenlähetykseen kuten muuhunkin nettitoimintaan pätee vanha hyvä neuvo: Jos epäilet, älä.
Lähteet:
Snopes.com
Hoaxbusters
Scamwatch
Mikrobitti
Bonsai Kitten
Tehokas tiedottaminen internetissä -Lars Wirzenius
+Oma henkilökohtainen sähköpostini.
"Spammaus on saman viestin liiallista toistamista julkisilla foorumeilla tai saman viestin lähettämistä suurelle määrälle vastaanottajia, jotka eivät ole sitä erikseen pyytäneet. Se sekä ärsyttää lukijoita tavattomasti, että tuhlaa verkon resursseja. Spammaus voi jopa olla peruste Internet-yhteyden sulkemiseen."
– Tehokas tiedottaminen internetissä, Lars Wirzenius
Useimmat meistä ovat joskus saaneet sähköpostiinsa lievästi ärsyttävän, velvollisuudelta kuulostaneen pyynnön pelastaa joku, osallistua nimilistaan, boikotoida jotakin tai muuta sellaista, mikä yleensä edellyttää sitä, että lähetät kyseisen sähköpostin eteenpäin, mahdollisesti nimelläsi varustettuna. Joissakin tapauksissa tietyn määrän nimiä keräännyttyä lista pitää lähettää jonnekin. Kaikissa tapauksissa kehotetaan toimimaan ”heti” tai ”5 minuutin kuluessa”, jotta viestin saajalle ei jää aikaa harkita tai tarkistaa väitteiden todenperäisyyttä. Niille, jotka toimivat pyydetysti, luvataan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, kun taas niille, jotka eivät vaivaudu, manataan onnettomuutta, työpaikan menetystä ja kuolemaa. ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää” ja ”karman laki” on pelin henki.
Luopukaamme hyvällä omallatunnolla näistä velvollisuuksista. Ne ovat huijauksia.
Mitkään suuryritykset, viralliset tahot tai hyväntekeväisyys- yms. järjestöt eivät koskaan käytä tavallisen sähköpostin edelleenlähetystä tiedottamiseen, uusien tuotteiden promootioon, hyväntekeväisyyteen, anomuksiin tai mihinkään muihin vastaaviin toimintoihin. Eivät koskaan.
Tällaisten huijausten tarkoituksena on ainoastaan tukkia ihmisten sähköposteja, vitsailla jonkun (yleensä jutun uskoneiden) kustannuksella, aiheuttaa kiusaa, kerätä ihmisten meiliosoitteita, tehdä vahinkoa virallisille nettisivustoille ja inhottavimmissa tapauksissa lähettää eteenpäin viruksia.
Tässä esimerkkejä muutamista yleisimmistä sumutuksista:
PELASTA SAIRAS LAPSI
Sähköpostin seuranta -uskoon perustuva huijaus, joka manipuloi vetoamalla sosiaaliseen omatuntoon ja kollektiiviseen syyllisyydentuntoon.
Alkuperäinen ”lapsi” oli nimeltään joko ”Jessica Mydek” tai ”Tamara Martin”. Kirje väittää, että jokaisesta edelleenlähetetystä kopiosta Amerikan syöpäsäätiö lahjoittaa 3-6 centtiä syöpätutkimukseen tai lapsen taudin hoitoon. Tarina on kiertänyt internetiä eri versioina, korostettuna mitä oudoimmilla taudinkuvilla, nimeten eri hyväntekeväisyysjärjestöjä, eri-ikäisiä (olemattomia) lapsia ja nuoria, eri summilla jne. Perustarina pysyy samana, korostettuna toisinaan aneluilla, toisinaan uhkauksilla pahasta karmasta.
Tarinalla on kuitenkin heikkoja kohtia, jotka paljastavat sen todellisen luonteen. Esimerkiksi sähköpostin seurantajärjestelmä, joka muka seuraa kuinka monille ihmisille sähköposti on lähetetty: sellaista ei ole olemassakaan. Yksittäisen sähköpostin jäljitys lähettäjältä toiselle ei ole nykytekniikalla mahdollista.
Monet eri sähköpostihuijaukset käyttävät tätä väitettyä ”seurantajärjestelmää” vakuutena uskottavuudesta, sillä siitä on ollut niin paljon puhetta, että ihmiset jo puolittain uskovat sellaisen olevan todella olemassa. Lisäksi ihmiset, jotka eivät muutenkaan tiedä tarkalleen, miten sähköposti toimii, kokevat helpoksi uskoa mitä uskomattomimpia väitteitä.
Amerikan syöpäsäätiö on juuri se järjestö, joka tekee syöpätutkimusta, ts. ei olisi paljonkaan järkeä lahjoittaa itselleen omia rahojaan.
Joissakin Suomea kiertävissä kirjeissä mainitaan Mannerheimin Lastensuojeluliitto ketjukirjeen alkup. "lähettäjänä". Tällä ei ole mitään tekemistä totuuden kanssa. Lisätietoa: Mannerheimin Lastensuojeluliitto
Jessica Mydekillä on ollut 6 kk elinaikaa jo tammikuusta 1997. Itse nimi, ”Jessica Mydek” on muuten rivo (engl.) sanaleikki – tämä varmasti huvittaa huijauksen kirjoittajaa eniten. Nimi ”Tamara Martin” viittaa oletettavasti sanoihin tomorrow morning. Myöhemmissä versioissa lähettäjänä on esiintynyt myös suorasukainen ”Greg Harduk”, joka rakastaa kaikkia lähettäjiä.
Jotkin versiot pyytävät lähettämään kopioita tai nimilistoja myös ”seurantaosoitteeseen”, mikä onkin tehokas keino saada paljon sähköpostiosoitteita myyntiin tai muihin epämääräisiin tarkoituksiin, kuten virus- ja roskapostin lähetykseen.
Jos viestissä alleviivataan väitettä ”Hei, tämä ei ole ketjukirje!” ja kuitenkin pyydetään lähettämään se eteenpäin mahdollisimman monelle ihmiselle – täytyykö sanoa erikseen? Se on ketjukirje.
JOTAKIN ILMAISEKSI
Bill Gates/Nokia/Nike/Disney/Gap/British Airways/tms. palkitsee tämän kiertokirjeen edelleenlähettäjät kaikenlaisella mukavalla käteisestä lenkkareihin ja ilmaisiin lentomatkoihin. Viimeksi kuulin saavani Tanskan Carlsbergiltä ilmaisen korin kaljaa –tarjous kaikille Pohjoismaille? Syynä esitetään yleensä ”seurantajärjestelmän” testausta, firman tunnetuksi tekemistä yms. epämääräistä. Ilmainen lounas on tässä pääajatus.
Kirjeen teho perustuu jälleen myyttiseen jäljitysohjelmaan, joka seuraa edelleenlähetettyä viestiä. Ohjelmaan, jota siis nykytekniikan keinoin ei ole olemassa. Ruotsinkielinen versio Carlsberg-huijauksesta pyytää lähettelemään osoitteet Michael Slottelle - jos siellä todella on tämän niminen kaveri töissä, en voi kuin pahoitella. Suomen käännöksessä ilmoittelu on unohdettu - ilmeisesti Carlsbergin markkinointiosaston arvauskykyyn luotetaan Suomessa.
Suurin osa näistä huijauksista ei myöskään ilmoita, miten tarkalleen ottaen palkinnot toimitetaan, kenelle ja millä keinoin. Ehkä ne lähetetään sähköpostitse?
SAAT VIDEOPÄTKÄN RUUDULLESI
”Jos lähetät tämän viestin niin-ja-niin monelle ihmiselle, tietyn ajan kuluttua saat ruudullesi hauskan videon. En tiedä miten se toimii, mutta SE TOIMII! Se on hauska, hienoin juttu jonka olen koskaan nähnyt!”
Jos tuntematon lähettäjä olisi jo nähnyt jutun, hänen ei kai enää tarvitsisi lähettää viestiä eteenpäin, vai mitä?
Minäkään en tiedä miten se toimii, sillä se ei toimi. Tällaistakaan tekniikkaa ei ole olemassa. Jekku tässä on se, että höynäytettävä ei huomaa mitään, ennen kuin on jo spammannut sillä kaikkia ystäviään.
TULE APUUN, ANJA
Bonsai kittens -nettisivulla kerrotaan, kuinka ihmiset voivat muokata pieniä suloisia kissanpentuja hirvittävillä myrkyillä ja kaameilla menetelmillä pullon muotoisiksi koriste-esineiksi, joka on muka suurta muotia jossakin, kuten New Yorkissa. Jopa lapsiperheiden kerrotaan harrastavan tätä hirviömäistä huvia.
Sivustoa vastustavan kiertokirjeen 500 allekirjoitetun nimen lista tulee lähettää salaperäiseen yksityiseen sähköpostiosoitteeseen – eivätkä kenelläkään soi hälytyskellot päässä?
Kiertokirjeessä esitetty nettisivu on todellisuudessa satiirinen vitsi, jonka menetelmät ovat käytännössä ei vain laittomia, vaan myös mahdottomia. Kriittinen tarkastelija voi myös ihmetellä sitä, että yhdenkään ns. ”valmiin tuotteen” kuvaa ei nettisivuilta löydy, vaikka sitä kehutaan mitä hienoimmaksi koriste-esineeksi. Kuvissa olevia kissoja ei ole todellisuudessa rääkätty tai käsitelty, minkä huomaa tarkasteltaessa niitä harvoja kuvia, joissa on todella kissa tai sen pää suuressa pullossa tms. lasiastiassa.
Kissoilla, etenkin pennuilla on luonnostaan voimakas uteliaisuus, joka saa ne yrittämään tunkeutua kaikenlaisiin koloihin; hellan taakse, käsilaukkuun, pieneen paperipussiin tai muuhun paikkaan, joka vaikuttaa miellyttävästi haasteelta tai hyvältä piilolta. Nettisivun tekijällä on varmasti ollut hauskaa kuvatessaan tällaista tilannetta - hän on saattanut jopa tuupata kissan pulloon hetkeksi - mutta kuten kuvasta näkyy, kissojen raajat ja muut ruumiinosat ovat aivan normaalisti muodostuneita, eikä kissoista lähde minkäänlaisia johtoja tai putkia, kuten ”menetelmässä” kuvataan.
Olkaa huoleti: kissat elävät todennäköisesti aivan normaalia kissanelämää hiekkalaatikkoineen ja Kitekat -ruokineen, vaikka niiden omistajilla saattaakin ajoittain olla hieman omituinen huumorintaju.
ELÄMÄNOHJEET Á LA ”DALAI LAMA”
Plussana Dalai Lama lupaa, että jos spammaat tällä kaikkia kavereitasi, elämäsi paranee huomattavasti – karman laki, nääs. Onni riippuu tarkemmin spammin määrästä: jos lähetät kirjeen yli 15 ihmiselle, saat kaiken, mistä olet koskaan unelmoinut. (Minä olen aina halunnut osata lentää – enkä nyt tarkoita, että lentokoneella. Pitäisikö lähettää varmuuden vuoksi kolmellekymmenelle?)
Dalai Lamalla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä kyseisten ohjeiden kanssa, vaikka ne olisivatkin ihan käyttökelpoisia. Juttu on lyhennelty versio aiemmasta ”Nepalilaisesta Tantratoteemi” -ketjukirjeestä, joka on suurin piirtein yhtä nepalilainen kuin minä. Tämä oletettavasti ikivanhoja viisauksia sisältävä nepalilainen elämänohjekokoelma kehottaa mm. soittamaan äidille ja katsomaan vähemmän televisiota.
Kaikki molempien ketjukirjeiden ohjeet perustuvat Jackson Brownin ja H. Jackson Brown Juniorin kirjaan ”Life’s Little Instruction Book”, joiden tekijänoikeuksia juttujen levittäminen rikkoo.
VÄÄRÄT VAROITUKSET
Mm. Budweiser Frogs -virusvaroitus on kiertänyt jo vuodesta 1999. Sellaista virusta ei ole olemassakaan.
Vaikka jotkut virusvaroitukset kertovat todellisista viruksista, kannattaa myös varoa näitä vitsijuttuja. Jos liitteenä on esim. ohjelma, joka väitetysti poistaa jonkin viruksen, joka koneessasi saattaa olla, on syytä deletoida viesti välittömästi – suuri osa näistä viruksista leviää juuri näiden muka-korjausliitteiden välityksellä. Toisin sanoen, et vain yritä korjata ongelmaa jota ei ole olemassakaan, vaan näin tehdessäsi asennat itse kyseisen ongelman koneellesi.
Kaikki virusvaroitukset kannattaa tarkistaa itse, ennen kuin lähettää niitä eteenpäin. Missään nimessä ei kannata poistaa mitään tiedostoja koneelta tällaisen kiertokirjeen kehotuksesta – kyseessä saattaa esim. olla käyttöjärjestelmälle elintärkeä osa, jonka poistaminen kaataa koko koneesi järjestelmän.
JOKU VARASTAA SALASANASI
- ”Jos Pikaviestisi vilkkuu, joku yrittää parhaillaan varastaa salasanasi.”
Muka-virallisen tahon vahvistama väite, toiminnosta joka on todellisuudessa täysin normaali eikä liity mitenkään hakkerointiin tai salasanasi turvallisuuteen.
OSOITTEESI SULJETAAN, JOLLET TODISTA OLEVASI AKTIIVINEN
”Jollet lähetä tätä viestiä niin-ja-niin monelle ihmiselle, Hotmail sulkee sähköpostisi käyttämättömänä” ja samansisältöiset huijaukset mm. Yahoosta.
Useimmat ilmaiset sähköpostitoimittajat asettavat aikarajan, jonka sisällä on kirjauduttava sähköpostiin, jotta se pysyisi aktiivisena. Sähköpostien edelleenlähetystä ei voida käyttää tähän tarkoitukseen eikä siinä olisi mitään järkeäkään.
Jotkut versiot on suunniteltu graafisesti ”aidon” näköisiksi Hotmail-logoa myöten, mutta kannattaa pitää mielessä, että myös huijarit voivat tehdä viestejä samalla tekniikalla kuin viralliset tahot. Myös logojen ja muiden kuvien kopioiminen netistä on äärimmäisen helppoa.
NO, MITÄ TÄSSÄ NYT PITÄISI TEHDÄ?
Eipä paljon mitään. Poista epäilyttävät viestit, vaikka ne tulisivat tutulta. Älä lähetä mitään kenellekään tarkistamatta faktoja, vaikka kirjeessä kehotettaisiin toimimaan välittömästi ”tai muuten”. Ole mieluummin laiska kuin höynäytetty – älä tee mitään jollei huvita.
Jos haluat osallistua, mene kirjeessä mainitun järjestön tai -yhtiön virallisille sivuille ja etsi tietoa kyseisestä viestistä. Useimmilla sivuilla varoitetaan jo etusivulla juuri näistä ketjukirjeistä. Jos et löydä tietoa, lähetä sähköpostia virallisen sivun palautteeseen ja kerro viestistä. He varmasti kertovat, pitävätkö väitteet paikkansa.
Jos haluat lähettää jotakin eteenpäin, poista viestistä kaikkien muiden ihmisten sähköpostiosoitteet, jotta ne eivät kulkeutuisi epämääräisiin tarkoituksiin. Et varmaankaan haluaisi löytää esim. omaa sähköpostiosoitettasi joltakin hämärältä pornosivulta? Näinkin on sattunut joillekin pahaa-aavistamattomille ”hyväntekeväisyys” - nimikeräykseen osallistuneille.
Älä usko mitään, mitä olet saanut tietää sähköpostitse edelleenlähetettynä. Et voi tietää kuka kiertokirjeen on alun perin kirjoittanut ja miksi. Minäkin voisin sanoa, että vastausosoitteeni on bill.gates@microsoft.com ja hihitellä ajatellessani, kuinka Bill saa taas tonneittain kyselyitä olemattomista lahjoista. Tai sitten voin sanoa, että nokianpaajohtaja@as.if.com on oikeasti minun, Nokian pääjohtajan osoite, jonne kannattaa lähettää luottokortin numero ja varmennustunnus, niin lähetän teille 100 € suoraan tilille. Todella uskottavaa? Kuitenkin moni on näin heppoisin perustein luovuttanut luottotietonsa viralliselta kuulostavaan osoitteeseen tai oikealta näyttävälle nettisivulle.
Sähköpostien edelleenlähetykseen kuten muuhunkin nettitoimintaan pätee vanha hyvä neuvo: Jos epäilet, älä.
Lähteet:
Snopes.com
Hoaxbusters
Scamwatch
Mikrobitti
Bonsai Kitten
Tehokas tiedottaminen internetissä -Lars Wirzenius
+Oma henkilökohtainen sähköpostini.
Romantiikan toivottomuudesta
Ystäväni kirjoitti minulle joskus järkyttyneensä siitä, kuinka itsekkäitä nykyajan rakkaustarinat ovat. Romantiikkakin (kirjallisuudessa ym. taiteessa) tuntuu nykyään olevan synkkyydessään ja kyynisyydessään kovin toivotonta. Vannoutuneena romantikkona lähetin hänelle tällaisen puolustuspuheenvuoron:
Rinnastaisin tuon tunteesi itsekkyydestä nykyajan ihmisten vieraantumiseen toisistaan ja samalla vilpittömästä romantiikasta, sekä kyynisyyden lisääntymiseen kirjallisuudessa ja muussa taiteessa. Sitä ei kuitenkaan kannata yleistää koskemaan yleisesti ihmiselämää, vaikka individualismi nyky-yhteiskunnassa alkaakin saada yhä enemmän alaa. Syytä kannattaakin ehkä etsiä ”taiteesta” ja siitä, mitä se nykyään tuntuu merkitsevän eri piireissä.
Juttuhan on niin, että onnellisuudesta ei voi kirjoittaa kovin mielenkiintoisesti (ellei ole todella hyvä kirjoittaja ja vannoutunut onnellisen kirjallisuuden kannattaja), ellei onnea silloin tällöin väkisin katkaista jollakin tragedialla – josta tulee usein teoksen huippukohta. Kyseessä on siis kirjoittajien tarve pyrkiä ennen kaikkea taiteelliseen vaikutelmaan ja ns. vakavasti otettavaan kirjallisuuteen, vaikka sitten toisinaan vähällä elämänkokemuksella. Kirjoittamiseenhan on myös kasvettava, sitä osaa opista ei voi mitenkään saada koulusta.
Siksipä joudumme niin usein lukemaan elämän murheellisemmasta puolesta (rankasti kärjistettynäkin) nuorilta kirjoittajilta, jotka usein kamppailevat parhaillaan omien elämänmyrskyjensä ja ihmissuhteiden kipeiden muutosten kourissa, ja osin kirjoittamalla käsittelevät heräämistään siihen, että maailmassa on niin paljon tuskaa, jolta vanhemmat ovat heitä aiemmin suojelleet. Tietenkin myös aikuiset kirjoittavat siitä tuskasta, mitä ovat ympärillään nähneet – niinhän minäkin olen monesti tehnyt – ja pyrkivät vakavastiotettavuuteen ja herättämään ihmiset tuntemaan myötätuntoa tai ymmärtämään ihmisten vaikuttimia.
Tiedämmehän kaikki, että kriitikoiden (eikä pahempaa kriitikkoa ole kuin toinen kirjoittaja) mielestä romanttinen ja höpsö ja toiveikas kirjoittelu on ”imelää” ja ”kliseistä” ja ”naistenlehtikamaa” ja ”herttasarjaa”, ja sitä pilkataan joissakin kirjallisuuspiireissä, aivan niin kuin elokuvapiireissä ja musiikkipiireissäkin – vaikka romantiikka on yhä edelleen yksi suosituimpia aiheita populaaritaiteessa. Ihmiset kaipaavat sitä. He enemmän kuin puolittain uskovat siihen. Ihmiskunnan säilyminen luultavasti perustuu siihen.
Mutta he eivät kehtaa myöntää sitä julkisesti. Se on imagokysymys.
Klassikkokirjailijat ovat aina olleet suuria myötäeläjiä, ja osasyy heidän nousuunsa historian lehdille on juuri se, että he ovat tuoneet toivoa ja uskoa ihmisille, jotka ovat kamppailleet keskellä vaikeita aikoja – sotaa, sairauksia, köyhyyttä, vallankumouksia, tai vaikkapa yhteiskuntamurrosta maatalousyhteiskunnasta tekniikan aikakauteen. Kaikkina suurien yhteiskunnallisten muutosten aikoina ovat sekä yhteiskuntakriittinen että yltiöisänmaallinen ja romanttinen kirjallisuus olleet huipussaan, koska edellinen on sysinyt muutosta eteenpäin ja jälkimmäiset tuoneet turvallisuudentunnetta ja uskoa tulevaisuuteen.
Mutta nykyään? Yhteiskunta rullaa suhteellisen tasaista vauhtia eteenpäin omalla painollaan, ja ihminen on yksin kaiken byrokraattisen ja käsittämättömän rutiinin keskellä. Hän ei enää voi nousta barrikadeille kivääri kädessä ja huutaa ”Vapaus!” – hölmöähän se olisi. Olemme vapaita. Ei ole suuria traagisia kärsimyksiä, on vain arjen ja yksityisen ihmisen masentavia tarinoita.
Yhteiskuntamurroskin tarkoittaa enää jonottamista kansanäänestykseen EU:n rahaliitosta, ei sotaa valtaapitäviä diktatuureja vastaan. Tragediat ovat kutistuneet kansojen kohtaloista yksityisten ihmisten epäonnistumisiin rakkaus- tai työelämässä. Tätä taustaa vasten ihmiset yrittävät repiä jostakin niitä Suuria Tarinoita, jotakin mikä herättäisi lukijoissa tyrmistystä tai suuria tunnekuohuja, ja kuitenkin rakkaustarinoille julkisuudessa vain nauretaan.
Kirjallisuudessa, niin kuin elämässäkin, täytyy olla vertailukohteita: toivo ja toivottomuus, alistuminen ja taistelu, rakkaus ja viha, lämpö ja välinpitämättömyys. Toista ei voi nähdä ilman toista. Esikuvani Minna Canth potki yhteiskuntaa tasa-arvoa kohti kirjoittamalla inhorealistisia tarinoita naisten ja huono-osaisten onnettomasta elämästä. Hän teki suuren palveluksen Suomen naisille, tuomalla julki kaiken ”epäreiluuden”. Hänhän oli kirjailijanuransa lisäksi myös kauppias, seitsemän lapsen yksinhuoltajaäiti ja leski, ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut itsenäinen lehtinainen ja suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja – eli muutenkin oikein hyvä esimerkki naisille silloisessa Suomessa.
Tosielämässä jokainen on enemmän tai vähemmän romantikko – silittelemme toistemme päätä ja kävelemme käsi kädessä, menemme naimisiin ja perustamme perheitä, elämme eteenpäin uskoen rakkauteen ja toivoon ja siihen, että meissä kaikissa on hyvää. Me emme vain yleensä kirjoita siitä, koska pelkäämme, että meille nauretaan, tai tokaistaan: ”Ihan kiva, mutta...”.
Höpsö ihastuminen arjen keskellä ei näet ole taiteellista eikä radikaalia. Ja monelle kunnianhimoiselle kirjoittajalle sellainen arkisuus ja tavallisuus tekstissä on kauhistus. Siksipä kirjoitamme toivottomia juttuja, joiden toivomme herättävän helsinkiläisen taidekriitikon huomion ”ajankohtaisuudellaan” ja ”rajulla kantaaottavuudellaan” tai jollakin muulla sellaisella, mikä näyttäisi hyvältä Hesarin kulttuuriliitteessä.
Mutta totuus? Olipa kyseessä hupsu romantikko tai sarkastinen kyynikko – niin kuin The Blues Brothers laulaa: ”Everybody – needs somebody – to love!”
Jokainen tarvitsee jonkun, jota rakastaa.
Rinnastaisin tuon tunteesi itsekkyydestä nykyajan ihmisten vieraantumiseen toisistaan ja samalla vilpittömästä romantiikasta, sekä kyynisyyden lisääntymiseen kirjallisuudessa ja muussa taiteessa. Sitä ei kuitenkaan kannata yleistää koskemaan yleisesti ihmiselämää, vaikka individualismi nyky-yhteiskunnassa alkaakin saada yhä enemmän alaa. Syytä kannattaakin ehkä etsiä ”taiteesta” ja siitä, mitä se nykyään tuntuu merkitsevän eri piireissä.
Juttuhan on niin, että onnellisuudesta ei voi kirjoittaa kovin mielenkiintoisesti (ellei ole todella hyvä kirjoittaja ja vannoutunut onnellisen kirjallisuuden kannattaja), ellei onnea silloin tällöin väkisin katkaista jollakin tragedialla – josta tulee usein teoksen huippukohta. Kyseessä on siis kirjoittajien tarve pyrkiä ennen kaikkea taiteelliseen vaikutelmaan ja ns. vakavasti otettavaan kirjallisuuteen, vaikka sitten toisinaan vähällä elämänkokemuksella. Kirjoittamiseenhan on myös kasvettava, sitä osaa opista ei voi mitenkään saada koulusta.
Siksipä joudumme niin usein lukemaan elämän murheellisemmasta puolesta (rankasti kärjistettynäkin) nuorilta kirjoittajilta, jotka usein kamppailevat parhaillaan omien elämänmyrskyjensä ja ihmissuhteiden kipeiden muutosten kourissa, ja osin kirjoittamalla käsittelevät heräämistään siihen, että maailmassa on niin paljon tuskaa, jolta vanhemmat ovat heitä aiemmin suojelleet. Tietenkin myös aikuiset kirjoittavat siitä tuskasta, mitä ovat ympärillään nähneet – niinhän minäkin olen monesti tehnyt – ja pyrkivät vakavastiotettavuuteen ja herättämään ihmiset tuntemaan myötätuntoa tai ymmärtämään ihmisten vaikuttimia.
Tiedämmehän kaikki, että kriitikoiden (eikä pahempaa kriitikkoa ole kuin toinen kirjoittaja) mielestä romanttinen ja höpsö ja toiveikas kirjoittelu on ”imelää” ja ”kliseistä” ja ”naistenlehtikamaa” ja ”herttasarjaa”, ja sitä pilkataan joissakin kirjallisuuspiireissä, aivan niin kuin elokuvapiireissä ja musiikkipiireissäkin – vaikka romantiikka on yhä edelleen yksi suosituimpia aiheita populaaritaiteessa. Ihmiset kaipaavat sitä. He enemmän kuin puolittain uskovat siihen. Ihmiskunnan säilyminen luultavasti perustuu siihen.
Mutta he eivät kehtaa myöntää sitä julkisesti. Se on imagokysymys.
Klassikkokirjailijat ovat aina olleet suuria myötäeläjiä, ja osasyy heidän nousuunsa historian lehdille on juuri se, että he ovat tuoneet toivoa ja uskoa ihmisille, jotka ovat kamppailleet keskellä vaikeita aikoja – sotaa, sairauksia, köyhyyttä, vallankumouksia, tai vaikkapa yhteiskuntamurrosta maatalousyhteiskunnasta tekniikan aikakauteen. Kaikkina suurien yhteiskunnallisten muutosten aikoina ovat sekä yhteiskuntakriittinen että yltiöisänmaallinen ja romanttinen kirjallisuus olleet huipussaan, koska edellinen on sysinyt muutosta eteenpäin ja jälkimmäiset tuoneet turvallisuudentunnetta ja uskoa tulevaisuuteen.
Mutta nykyään? Yhteiskunta rullaa suhteellisen tasaista vauhtia eteenpäin omalla painollaan, ja ihminen on yksin kaiken byrokraattisen ja käsittämättömän rutiinin keskellä. Hän ei enää voi nousta barrikadeille kivääri kädessä ja huutaa ”Vapaus!” – hölmöähän se olisi. Olemme vapaita. Ei ole suuria traagisia kärsimyksiä, on vain arjen ja yksityisen ihmisen masentavia tarinoita.
Yhteiskuntamurroskin tarkoittaa enää jonottamista kansanäänestykseen EU:n rahaliitosta, ei sotaa valtaapitäviä diktatuureja vastaan. Tragediat ovat kutistuneet kansojen kohtaloista yksityisten ihmisten epäonnistumisiin rakkaus- tai työelämässä. Tätä taustaa vasten ihmiset yrittävät repiä jostakin niitä Suuria Tarinoita, jotakin mikä herättäisi lukijoissa tyrmistystä tai suuria tunnekuohuja, ja kuitenkin rakkaustarinoille julkisuudessa vain nauretaan.
Kirjallisuudessa, niin kuin elämässäkin, täytyy olla vertailukohteita: toivo ja toivottomuus, alistuminen ja taistelu, rakkaus ja viha, lämpö ja välinpitämättömyys. Toista ei voi nähdä ilman toista. Esikuvani Minna Canth potki yhteiskuntaa tasa-arvoa kohti kirjoittamalla inhorealistisia tarinoita naisten ja huono-osaisten onnettomasta elämästä. Hän teki suuren palveluksen Suomen naisille, tuomalla julki kaiken ”epäreiluuden”. Hänhän oli kirjailijanuransa lisäksi myös kauppias, seitsemän lapsen yksinhuoltajaäiti ja leski, ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut itsenäinen lehtinainen ja suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja – eli muutenkin oikein hyvä esimerkki naisille silloisessa Suomessa.
Tosielämässä jokainen on enemmän tai vähemmän romantikko – silittelemme toistemme päätä ja kävelemme käsi kädessä, menemme naimisiin ja perustamme perheitä, elämme eteenpäin uskoen rakkauteen ja toivoon ja siihen, että meissä kaikissa on hyvää. Me emme vain yleensä kirjoita siitä, koska pelkäämme, että meille nauretaan, tai tokaistaan: ”Ihan kiva, mutta...”.
Höpsö ihastuminen arjen keskellä ei näet ole taiteellista eikä radikaalia. Ja monelle kunnianhimoiselle kirjoittajalle sellainen arkisuus ja tavallisuus tekstissä on kauhistus. Siksipä kirjoitamme toivottomia juttuja, joiden toivomme herättävän helsinkiläisen taidekriitikon huomion ”ajankohtaisuudellaan” ja ”rajulla kantaaottavuudellaan” tai jollakin muulla sellaisella, mikä näyttäisi hyvältä Hesarin kulttuuriliitteessä.
Mutta totuus? Olipa kyseessä hupsu romantikko tai sarkastinen kyynikko – niin kuin The Blues Brothers laulaa: ”Everybody – needs somebody – to love!”
Jokainen tarvitsee jonkun, jota rakastaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
